Info
Missio
Yrityksen toiminta-ajatus on valmistaa kotimaisia, korkealaatuisia, ympäristölle vähemmän haitallisia pesuaineita, jotka pesevät hyvin, eivätkä aiheuta käyttäjilleen terveyshaittoja. Tavoitteenamme toiminnassamme on tukea suomalaista työtä ja suojella suomalaista luontoa haitallisilta aineilta.
Historia
Aimo A. Virtanen perusti ensimmäisen maalitehtaansa Paraisilla 1959. Koska ulkomaalien valmistus keskittyi kesäkauteen, haki hän sopivaa ympärivuotisesti valmistettavaa tuotetta. Allegro Classic pyykinpesuaineen tuotanto aloitettiin Suomessa n. 15 vuotta sitten. Olimme varmoja, että päätös oli oikea, kun maailman suurimman kodinkonevalmistajan myyntipäällikkö tokaisi: ¨Sanotaan niin, että, jos pesukone kestää tällaista pesuainetta käyttämällä 10- vuotta, niin tavallista pesuainetta käyttämällä se kestää viisi vuotta.¨
Sittemmin olemme laajentaneet tuotevalikoimaa entistä ympäristöystävällisemmäksi ja tehokkaammaksi lanseeraamalla nykyisin suosituimman pesuaineemme Allegro Plus ja hyvänä kakkosena Allegro Eko.
Miksi emme ole kauppojen hyllyillä?
Ensimmäisinä vuosina Allegroa mainostettiin vähän sanomalehdissä, mutta sen jälkeen maine on levinnyt viidakkorummun avulla. Internetin keskustelupalstat ovat tulvillaan positiivisia käyttäjäkokemuksia ja me olimme keskittyneet tekemään tuotetta suurtilaajille, paketin suuren koon vuoksi. Yllätykseksemme meidän iso pulveripakettimme alkoi kiinnostaa kaupasta jatkuvasti pieniä pulveripaketteja kantavia perheenäitejä – onhan helpompaa ja ekologisempaa ostaa kerralla isompi pulveripaketti.
Suurimpia tilaajaryhmiämme ovat olleet iho-ongelmista, hengitystieongelmista ja allergioista kärsivät asiakkaat. Kestovaippoja lapsillaan käyttävät perheenäidit ovat myös suuri ryhmä. Jopa monikemikaali yliherkkyysoireista kärsivät ovat kertoneen voivansa käyttää ainoastaan Allegro pyykinpesuaineita.
Olemme nyt siinä pisteessä, että kysyntä ja tuotanto ovat kasvaneet niin suureksi, että päätimme lähteä tarjoamaan pyykinpesuainetta kaikille suomalaisille ja ulkomaalaisille, jotka pesevät pyykkiään. Tämä tarkoittaa aiempaa suurempaa panostusta tuotemerkkimme näkyvyyteen ja jälleenmyyjäverkostomme laajentamista. Sinä voit olla mukana tukemassa suomalaista työtä ja kertoa ystävillesi meidän herkillekin ihotyypeille sopivista Allegro tuotteistamme.